Auts

Tästä tulee lyhyempi postaus koska sairaalan verkko ei salli bloggeria joten voin kirjoittaa vain kännykällä sen omalla nettiyhteydellä.


Niin tosiaan, niin kovasti kuin kevättä odotinkin, on sen osalta suunnitelmat nyt vähän muuttuneet. Putosin viime viikolla Consensin selästä, yhdestä selkänikamasta murtui pala irti ja toiseen tuli pieni murtuma, lisäksi yksi nikama meni vähän vinoon. Positiiviseksi tässä osoittautuikin se, että tuo varsinainen murtuma oli niin paha että se oli pakko leikata. Nyt on alaselkä ruuvattu kasaan ja voin taas pikkuhiljaa lähteä liikkelle, pääsen pian kotiin ja pystyn elämään suht normaalisti heti. Yleensä nikamamurtumia ei leikata jolloin koko luutumisaika 6-8 viikkoa on oltava paikallaan, kaveripiirissä useampi henkilö on ollut tämän takia 2kk sairaalassa täysin vuodelevossa.


Itsellä on nyt ratsastuskielto sen pari kuukautta ja muukin urheilu on tauolla, mutta luojan kiitos voin muuten olla ihan normaalisti. Nyt olen vielä melkoisessa kipulääkepöllyssä joten saa nähdä kuinka hyvin elo sujuu kun pillerit vähenee.


No se siitä. Huutokauppa sujui meidän tallin hevosten osalta ihan kivasti, olisin kovasti halunnut mennä paikan päälle mutta minkäs teet. Tuleehan noiya uusia. Anterosta on vielä yksi ratsastuskuva jonka laitan tähän postaukseen kun pääsen kunnon yhteyden päähän. Me nyt sitten vähän lomaillaan, hepat ja minä.

...ja odottelua

Nyt alkaa kai PIKKU hiljaa hiukan lämpenemään. Ei haittaisi vaikka vähän nopeamminkin lämpenisi. :P Tänään vietin ensimmäisen kokonaisen tallipäivän ilman toppatakkia, mikä tosin saattoi johtua myös hiukan siitäkin, että oli aika tavalla tekemistä.

Mies vei eilen loputkin hevoset Verdeniin, tosin siltä keikalta tuli takaisinpäin kaksi uutta, eli lopputulema oli vain niukasti positiivinen noin työmäärän vähenemisen kannalta. Hevoset olivat kuitenkin kotiutuneet jo ihan hyvin ja tänään oli ensimmäinen treenipäivä. Olen jopa ihan vakavissani suunnitellut että menisin katsomaan huutokauppaa, normaalisti en ikinä jaksa niissä käydä mutta nyt on niin monta tuttua kivaa hevosta että melkein olisi kai pakko.

Olimme sunnuntaina koko perheen voimin "juoksukilpailussa", Cellen vuotuisessa Wasa-Lauf-tapahtumassa. Lapset sinne siis halusivat kun luokkakavereita oli menossa ja minä hölkkäsin kannatuksen vuoksi koulun puolesta mukana. Oli ihan mukavaa mutta jälleen kerran, ihan liian kylmä... Päästiin kuitenkin jäätymättä maaliin.

Kesää kohti mennessä alkaa viikonlopuille tulla vähän koiramaista ohjelmaakin, saa nähdä kuinka kaikkien aikataulut saadaan sopimaan yhteen. Olemme alkaneet taas käydä lasten kanssa suomi-koulussa joka on joka toinen lauantai. Ihan jopa yllättävän mukavaa poiketa "Suomi-kuplassa". Suomikoulu on siis suomalaisille lapsille tarkoitettu jossa ylläpidetään suomen kieltä erilaisilla ikätasoon ja kielitaitoon liittyvillä tehtävillä. Meidän lapset ei tietenkään puhu suomea läheskään niin kuin Suomesta muuttaneiden perheiden lapset mutta ymmärtävät suht hyvin kuitenkin ja tykkäävät tuolla käydä. Ja tekee varmaan kaikille ihan hyvää joskus hyvällä syyllä poistua kotoakin. Itse käyn toki joka viikko myös koirien kanssa treeneissä ja vielä ratsastajajumpassakin, eli harrastuskalenteri alkaa olla melko täynnä.

Noiden "omien" (Consens ei toki ole minun oma) hevosten kanssa puuhaileminen on myös harrastus ja siihen on sitten sen mukaisesti aikaa. Nyt kun päivät alkavat pidentyä niin että illallakin jaksaa vähän jotain touhuta on tekeminen mielekkäämpää. Anteron kanssa ollaan edetty hyvin hitaasti, ja kyllähän sitä osa täällä ainakin selän takana ihmettelee, eikö se sen hevonen vieläkään osaa mitään, eikö ne sellaiset hevoset opikaan tuon kummemmin vai miksi se ei tee mitään. :P No kuten olen täällä (ja livenäkin, tosin silloin kohtaa vähänlaisesti ymmärrystä) jo selittänytkin, meillä ei ole mihinkään kiire ja se on ihan eri asia, koulutanko hevosesta itselleni pitkäikäistä ja tervettä harrasteratsua vai jonkun toisen piikkiin näyttävää hevosta joka pitää saada äkkiä myytyä. Kyllä, Antero voisi ihan varmasti olla jo paljon pidemmälläkin, mutta eipä me silti sen kummempaa tehtäsi kuin kierrettäisiin kenttää tai maneesia ympäri, jos se nyt sitten näyttäisikin vähän paremmalta.

Olen ratsastanut nyt noin kerran viikossa, enemmän pitäisi kyllä ehtiä että tapahtuisi edes pikkuhiljaa kehitystä sillä saralla, mutta en viitsi sitten ratsastaa ollenkaan jos on kiire tai huono päivä. Ei se kuitenkaan ainakaan huonompaan suuntaan ole mennyt. Laukka on vielä ihan lapsenkengissä, eli siinä ei ole vielä mitään muuta vaihdetta kuin täysillä. Siksi koitetaan nyt pikkuhiljaa vähän kehittää tasapainoa, lihaksia ja kehinhallintaa niin pääsisi sitä sitten mielekkäästi työstämään.

Olen tehnyt nyt Anteron kanssa enemmän erilaisia maastakäsin juttuja, se on kyllä äärettömän nopea oppimaan, sen kanssa on hauska tehdä kaikenlaista. Juoksuttamisessa olen nyt pikkuhiljaa siirtynyt kokonaan pois apuohjista, kun olen viime vuosina aika paljon erinäistä kirjallisuutta lukenut ja melko vakuuttunut siitä, ettei se "perinteinen" juoksutustapa välttämättä ole pitkällä tähtäimellä hevosen kehityksen kannalta optimaalisin. Yhä olen sitä mieltä, että nuoren, ratsastamattoman hevosen kanssa on helppo opetella kuolaintuntumaa sivuohjien avulla juoksuttaessa. Mutta aikuinen hevonen ei ehkä apuohjien kanssa juokse parhaalla mahdollisella tavalla.

Anteron kanssa juoksuttaminen on vielä varsin alkutekijöissä ja suurimman osan aikaa se hakee tasapainoa kaulalla. Ero apuohjiin on kuitenkin siinä, että niiden kanssa se toki laittaa pään alas, kun ei ole oikein muutakaan vaihtoehtoa, mutta juoksee koko ajan yhtä kovaa ja vauhti lähinnä lisääntyy kun homma etenee. Ideana olisi kuitenkin etsiä tahtia ja rentoutta, eikä kovassa vauhdissa voi olla kovin rento koska se eteneminenkin vaatii silloin paljon lihasjännitettä. Kapsonin kanssa vauhti hidastuu ja tahti pysyy tasaisena varsin pian, ja tässä on tapahtunut niin runsaasti edistymistä muutaman juoksutuskerran aikana, että uskoisin Anteron pystyvän pienen lisäharjoittelun jälkeen kulkemaan ainakin ravissa pidemmänkin aikaa tasapainossa ja selkää käyttäen.

Kevään odottelua

Huoh, maaliskuussa on yleensä jo lupa odottaa muutakin kuin miinusasteita ja lumisadetta. Olenkohan jo maininnut etten ole oikein talvi-ihmisiä...? Helmikuun loppupuolella satoi joka päivä aamusta iltaan ja illasta aamuun niin, että kaikki laitumet olivat jälleen kerran veden varassa. Vesi on nyt onneksi taas laskeutunut, sen sijaan on ollut monta päivää pakkasta ja tänään kun ei ollut enää pakkasta satoi sitten räntää. Lisäksi meitä kiusaa täällä joku sitkeä tauti, anoppi on ollut yli viikon jo toimintakyvytön flunssan takia ja ravannut lääkärissäkin mutta mitään erityistä normiflunssan lisäksi ei ole löytynyt. Lapset olivat kaikki päivän-pari kuumeessa ja itsellä on myös ollut jo viikon välillä vähän kuumetta, välillä ei ollenkaan ja pari päivää oli ihan reippaastikin. Eikä varsinaisesti parannusta ole vielä näkyvissä.

Tallissakin on tapahtunut siinä määrin että tällä viikolla ei ole ehtinyt olla vielä yhtään normaalia päivää työstää hevosia. Maanantaina hannoverliiton valintakomitea poikkesi jälleen meillä tekemässä yksityisen valintatilaisuuden, huvitti että pitivät sitä ennen naapurissa valtionsiittolassa virallisen valinnan josta hyväksyivät neljä hevosta ja meiltä kaikki esitetyt 11. Voimme kai kohta perustaa tänne ko. firman sivutoimipisteen. Eilen liiton eläinlääkäri kävi kuvaamassa kaikki valitut hevoset mihin menikin melkein koko päivä, ja tänään oli kengityspäivä. Kengittäminen kun on meillä sellainen sosiaalinen tapahtuma johon kuluu myös yksi työpäivä, kengittäjä on kova juoruamaan ja tarvitsee yhden apulaisen oikeasti auttamaan sekä muutaman joiden kanssa rupatella.

Maaliskuun huutokaupan katalogi julkaistiin, meiltähän on sielläkin koko joukko hevosia. Kaksi eli kouluhevoset ovat jo paikan päällä, estehevoset menevät sitten kun miehenkin huutokauppapesti alkaa, kuun puolessa välissä.

Tässä pari "meidän" hepoa, yhtään omaa ei olekaan nyt mukana:

Nämä on kaikki ihan rehellisesti sanoen tosi fiksuja, yhteistyöhaluisia ja hyvätapaisia hevosia joille toivottavasti löytyy mukavat kodit. Lahjoiltaan kukaan ei varmaan ole tuleva maailmantähti mutta eipä sitä ole ihan jokainen ratsastajakaan. Mieheni, jolla on kuitenkin jonkin verran estehevosilmää ja -kokemusta on täysin vakuuttunut Salvatoren taidoista. Se on hiukan sellainen ujostelija joka ei välttämättä esitä Verdenin aikana vielä ihan omaa itseään mutta se on todella lahjakas ja yritteliäs nuori mies, ja sieväkin.

No glamuurista takaisin mutapellolle, olen itsekin ehtinyt hiukan ratsastella, joskin puolikuntoisena niin että happi meinasi loppua ja heikotti joka kurvissa. Consens alka hitaaaasti toipua possujärkytyksestään. Possut ovat muuttaneet muualle, ne muuttavat kokonaan pois mutta nyt ne ovat vasta eri paikassa kunnes uusi omistaja saa niiden kodin valmiiksi. Consens suostuu jo menemään maneesiin vaikka se saakiin possupäädyssä yhä rytmihäiriöitä ja pakenee sieltä ajatusta nopeammin jos vaikka katto narahtaa tai varpunen sanoo piip. Mutta toisessa päädyssä se on ajoittain jo oma itsensä. Ehkä se joskus vielä toipuu... Sillä on myös keväinen look kun uusi karsinanaapuri pisteli sen otsatukan välipalaksi...

Anteroa ei paljon possut tai muutkaan stressaa. Ratsastin viime viikolla kerran ennen kuin kunto petti ja tällä viikolla tänään, saa nähdä onnistuuko vielä toinen kerta. Noin edistymisen kannalta olisi toki kiva jos pääsisi selkään useammin kuin kerran viikossa tai kahdessa, mutta eipä meillä nyt toisaalta ole niin kiirettä. Antero etenee ratsastaessa aika reippaasti mikä hämmästyttää kaikkia (harvoja ja valittuja) jotka ovat tätä spektaakkelia olleet todistamassa, se kun on muuten varsin leppoisa. Heille kun suomenhevosen työmoraali ja vuosikymmenten ravijalostuksen tuoma eteenpäinpyrkimys ei ole ihan selvillä, koska sana "kylmäverinen" antaa odottaa pystyynkuollutta karvakasaa. Etenkin laukassa Antero pistelee ratsastajan kanssa aika haipakkaa, aluksi sitä vähän jännitti eteneminen ratsastaja selässä mutta nyt se on todennut, että eihän tyyppi selässä menoa haittaa, Antero kun toki juoksee myös vapaana maneesissa aika kovaa. Tänään meidän valtionsiittolan mies katseli menoa silmät pyöreinä (hänellekin Antero on toki ensikosketus suomenhevoseen ja hän on koko ajan olettanut ettei Anterosta oikein ole muuhun kuin vetämään kärryjä, sitä ne siittolan kylmäverisetkin tekevät) ja totesi että "kylläpä se menee kovaa, kai se joskus pysähtyy?" Hän oli hyvin vaikuttunut kun Antero pysähtyy niille jalansijoilleen kun sille sanoo "prr". :D