keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Joulukuu

Sellainen näköjään taas menossa. Kohta onkin taas yksi vuosi paketissa.

En ole mikään joulunlaittaja. Tykkään kyllä joulusta ja etenkin siitä että on pari päivää rauhaa (hevosten kanssa toki normaalit hommat, mutta ei koulua, päiväkotia, harrastuksia, kaverisynttäreitä, treenejä, asiakkaita) mutta en harrasta mitään jouluvalmisteluja. Jonain vuosina repäisen ja ripustan pari joulukoristetta asuntoon. Lahjojen suunnittelu ja antaminen on ihan mukavaa, mutta niiden käytännössä metsästäminen ei niinkään... Yleensä olen ostanut lapsille jotkut krääsäkalenterit mutta nyt olen kai jotenkin keski-ikäistynyt kun näpertelin ihan itse.

 
 
Tosin tässähän on vasta ensimmäinen viikko, koko satsi ei olisi mahtunut mihinkään...Joka muksulle on siis oma pussukkansa.
 
 
Sunnuntaina vietetään nikolausta ja havahduin jälleen hiukan liian myöhään siihen, että silloinkin pitää olla lahjoja. Toivotaan että ehtivät ajoissa paikalle, nimim. nettishoppailuaddikti. Itsehän tosin en ole sunnuntaina kotona vaan koko päivän koiranäyttelyssä.
 
 
Muuten täällä ei joulunvietto kai kauheasti eroa suomalaisesta. En oikein tiedä, koska Suomessa olen viettänyt joulua vain kahdestaan äitini kanssa eikä siinä nyt kovin ihmeellisiä riittejä ollut. Itselleni tervetullut ero on se, ettei täällä ole mitään erityisiä jouluruokia eikä syöminen ylipäätään ole se ykkösteema, itse kun olen vähän rajoittunut kaikkien erikoisempien ruokien suhteen ja lihaa en syö ollenkaan. Itselleni mieluisin joulunajan nautintoaine on ehdottomasti Glühwein... Mutta sekin mieluusti joulumarkkinoilla, ei se kotona maistu samalta. Markkinoilla en nykyään enää niin käy, nuorempana niille oli pakko päästä joka viikonloppu ja mahdollisimman isoille. Viime vuosina olen käynyt yleensä vain oman kylän joulumarkkinoilla, ne ovat vain yhtenä päivänä ja siellä tapaa kaikki tutut ja noh, se Glühwein... Tänä vuonna jäi väliin, olivat viime sunnuntaina mutta silloin oli niin ikävä vesisade ja jäätävän kylmä tuuli että eipä innostanut. Tarkoituksena olisi poiketa lauantaina Cellen valtionsiittolan joulumarkkinoilla.
 
Huominen ja perjantai menevätkin sitten Pferd&Jagd-messuilla, jossa tarkoitus tosin on vain tienata rahaa, ei käyttää sitä... En nimittäin tarvitse oikeastaan mitään ja kaikenlaista tarpeetonta on tullut jo osteltua erilaisista tarjouksista. Messushoppailu ei muutenkaan ole varsinaisesti suosikkihommaani. Sunnuntai menee siellä koiranäyttelyssä ja keskiviikolle on vielä suunnitelmissa Cesar Millan-show. Se ei varsinaisesti ole alun perin ollut suunnitelmissa ja paikatkin on jo loppuunmyyty, mutta joku miehen tuttu oli hankkinut liput eikä pääsekään menemään, joten ei tätä tilaisuutta oikein viitsi jättää käyttämättä. Ja tiedän toki, että Millanin vastustaminen on nyt muotia mutta en ole menossa sinne koirankoulutusvinkkejä hakemaan vaan ihan vain mielenkiinnosta.
 
Anterolle kuuluu hyvää, luulisin. Ainakin se vaikuttaa aina olevan ihan tyytyväinen elämäänsä. Olen nyt itse siirtynyt selkään ja ihan hyvin on sujunut.
 
 
 
Kunto sillä on toki vielä varsin olematon joten ei hölkätä kuin muutama kierros kerralla ja pitää muistaa pitää tarpeeksi taukoakin. Nyt sillä on loppuviikon ohjelmastani johtuen muutama päivä kokonaan lomaa, ja ensi viikko luultavasti pääasiassa myös, koska nyt näyttää vahvasti siltä, että useamman vuoden ajan kuumeisesti odotettu uusi maneesin pohja toteutuu. 

perjantai 20. marraskuuta 2015

Talli täynnä

ja hommia riittää sen mukaisesti. Viime viikon myrskyjen takia kaikki sisälle tulevat hevoset eli siitostammat ja työstettävät nuoret tulivat talliin. Kasvavat nuoret elävät ympäri vuoden joko kokonaan ulkona tai nuoremmat talven pihatossa. Nyt on sitten joka karsina täynnä ja enemmänkin, pari joutilasta ja toipilasta piti lähettää muualle.

Onneksi porukka koostuu tällä kertaa varsin fiksuista ja mukavista nuorista, yhtään täysin tolloa ei ole nyt joukossa. Toki vähemmän käsitellyt ovat vielä vähän ujompia mutta kaikki ovat perusfiksuja. Meillä on useampikin suomalaisomistuksessa oleva hevonen ja niiden kehityksen seuraaminen on toki erityisen mielenkiintoista.

Consens tosiaan sai kevennyksen karvapeitteeseen ja takin päälle

 
 
Ja Antero on vain Antero. Sekin harjoitteli kuluneella viikolla taas ratsun uraansa varten oikein menestyksekkäästi, mutta suurin osa elosta on toki yhä tätä:
 
 
 
Itse repäisin eli kävin viihteellä parin kaverin kanssa, taisipa olla ensimmäinen kerta tänä vuonna... Mutta kannatti, oli oikein mukavaa. Voisihan tuota harkita useamminkin kuin kerran vuodessa.
 
Tänään oli irtohypytyspäivä, koko lauma näitä tämänhetkisiä nuorukaisia esiintyi varsin edukseen, kukin omalla tasollaan. Antero toki myös. Täytyy katsoa onnistuisinko lataamaan hyppypätkän youtubeen ja tänne.

perjantai 13. marraskuuta 2015

No onkos tullut kesä?

Täällä on vuodenajat nyt jotenkin sekaisin. Marraskuun puoliväli ja ruoho kasvaa, linnut laulaa ja mikä parasta, kärpäset pörrää... Lämmintä on ollut 15-20 astetta ja ihan hikihän tuolla hommissa tulee ilman takkiakin, vaikka vilukissa olenkin.

Hepat ovat kuitenkin kasvattaneet talvikarvaa kalenterin mukaan ja Consens on joka ratsastuksella hionnut aivan läpimäräksi, vaikka nämä meidän treenit nyt ei niiiin rankkoja ole. Tänään oli vihdoin aikaa klipata. Se on inhokkihommaani ylipäätään mutta olen onnistunut välttelemään sitä nyt pari vuotta. Aikoinaan ollessani töissä Stall Equossa mistä kaikki oikeastaan varsinaisesti alkoi (mutta se on taas eri tarina) kehittyi rutiini siinä hommassa, kun ykköshevosia klipattiin parin viikon välein ympäri vuoden, ja ne karvat piti todellakin olla kaikki just eikä melkein samanpituisia... Sen jälkeen olen kannattanut luonnollisuutta tässä asiassa, mutta rajansa luonnollisuudessakin. Consensilla oli nyt, marraskuussa ja kesäkelissä sellainen talviturkki, että siihen puri vasta kolmannet kokeilussa olleet terät.

Antero on nyt aloittanut ratsuhevosen uransa ihan kunnolla, mies on sen kanssa viuhtonut ympäri maneesia ja oikein hienosti ja fiksusti se on mennytkin. Varmaan lähitulevaisuudessa kömmin taas itse kyytiin.

Talvitakkia en saanut hankittua kun ei näillä keleillä ole takkia tarvittu, pitää ehkä messuilla sitten katsoa. Tänään sorruin kuitenkin kun Spooksin verkkokaupassa oli eräs jo aika kauan himoitsemani college ja vielä suosikkivärisenä tarjouksessa... :P En nyt ole aivan varma onko noita vaatteita edes tarkoitettu ihan minun ikäluokalleni mutta ne on vain jotenkin niin minun näköisiä.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Kiireitä

Huh, jäi hevoset ja hevosjutut vähiin viime päivinä. Mies oli aamuvarhaisesta iltamyöhään Verdenissä ja päiväkoti oli kiinni... Lapsi oli sen verran anopin hoivissa että ehdin hoitaa kouluvalmentajan hevosen ja siihen menikin näppärästi pari tuntia päivässä. Totesin että taidan olla aika suurpiirteinen noiden omien kanssa kun ei niitä tule puunattua ja jynssättyä ollenkaan samaan malliin. :D Mutta muut hoidan toki juuri niin kuin on sovittu.

Kouluvalmentajan hevonenhan ei siis suinkaan ole mikään hieno kouluhevonen (hän ei itse ratsasta enää ollenkaan todella pahojen selkäongelmien vuoksi) vaan nuori estehevonen. Pieni ja pyöreä, ja äkillisen intiaanikesän ansiosta poniparka hikoili näiden parin päivän aikana varmaan litratolkulla paksussa turkissaan ja muutaman lisäkilonsa kanssa... Kouluvalmentajalla oli myös kouluhevonen mutta se myytiin juuri edellisessä eliittihuutokaupassa, ja tämän tarkoituksena on joko jatkaa sukua tai ryhtyä kilparatsuksi, ihan selvät sävelet ei siltä osin vielä ole.

Häntä kutsutaan tuttavallisesti vain Punkeroksi.

 
 
 
Antero ja Consens ovat siis taas kerran vain lepäilleet laitumella. Anteron osalta sillä ei ole oikeastaan väliä koska itsellä ei ole mitään kiirettä sen kanssa ja se on niin fiksu että oppii kaiken kerrasta, joten turha sen kanssa on joka päivä hinkata. Mutta Consens on kohta jo 11 ja vammahistoriansa sekä kokonsa vuoksi vähän jäykkä ja säännöllistä työtä tarvitseva. Mutta nyt tilanne toivottavasti hiukan helpottaa kun lähiaikoina ei ole Verdenin reissuja luvassa. Tosin tammikuussa lähden Suomessa käymään ja silloin tulee taas totaalistoppi. Meidän kesälomareissun aikana Consensia kävi ratsastamassa miehen kummisedän tytär, mutta en nyt päässyt aivan kärryille oliko se hänelle mieluinen homma vai ei. Eipä kai siinä mitään menetä jos kysyn haluaisiko hän talvellakin ratsastaa. Tyttö (tai nuori nainen hän jo taitaa olla) on oikein taitava ratsastaja, mutta Consens ei ehkä vieraalla ihmisellä aina esitä aivan parhaita puoliaan.
 
 
 
Eilen oli vihdoin se huutokauppa, meillä ei ollut omia hevosia siellä nyt ollenkaan joten en niin tarkkaan seurannut, mutta ihan hyvin se ymmärtääkseni sujui. Tänään olin kello kuudesta iltaseitsemään koirakisoissa (rallytoko), oma seura järjesti kilpailut joten auttelin erinäisissä asioissa. Sää onneksi suosi, aurinko paistoi ja lämmintä on nyt pari päivää ollut lähemmäs kaksikymmentä astetta joten ihan mukava ja leppoisa päivä oli. Starttasin itsekin, Quincyn kanssa ensimmäisen kerran voittajaluokassa ja sijoituimme neljänsiksi.
 
 
 
Lapinkoirani on koulutuksen osalta vielä hieman vaiheessa, senkin olin ilmoittanut mutta juoksut tulivat aika sopivasti niin että piti perua. Luulisin että suoritan debyyttiesiintymisen sen kanssa mieluummin muualla kuin kaikkien tuttujen nenän edessä... :P Saga kyllä kilpaili Suomessa kesälomalla mutta siellä radat ovat hieman helpompia (meille) eikä se kyllä aina kovin erinomaiesti sujunut. Sagan vahvuutena on kauniina oleminen joten tasapuolisuuden nimissä siitäkin kuva:
 
 
 
Huomenna onkin maanantai eli suuri sontasirkus. :D Olemme nyt putsanneet käsin tehtävät karsinat kerran viikossa, kun niihin menee käytännössä melkein sama aika niin, siihen asti siis siivosin päivittäin ja silloinkin hommaan meni melkein koko aamupäivä mutta joka päivä. Nyt tulee ehkä enemmän hiki mutta aikaa ei mene juuri enempää ja sitten loppuviikon ehtii tehdä muutakin. Meillä on siis olkikuivitus eikä karsinoita tarvitse putsata joka päivä tai edes joka viikko, noita käsin putsattavia vain ei saa enää tyhjäksi jos päästää välin liian pitkäksi.
 
Pakollinen Antero-kuva ja sitten on pakko mennä nukkumaan, olen vissiin liian vanha tällaisiin viikonloppuihin.
 


 
 

torstai 5. marraskuuta 2015

Materialismia

Minua ei parhaalla tahdollakaan voi oikein väittää varusteurheilijaksi... En ymmärrä muodista, merkeistä sun muusta vastaavasta yhtään mitään. Enkä varmasti tule esittelemään täällä ratsastusmuodin uusia tuulia. :P Nyt kuitenkin olen puolella silmällä vilkuillut erilaisia ratsastusmuotiliikkeitä, sillä tarvitsisin uuden toppatakin. Siis oikeasti tarvitsisin, minulla on "arkikäytössä" (ai mitä se on? Käytännössä kuljen aina tallivaatteissa) spooksin ihana lämmin toppatakki mutta tallikäytössä ei yhtään kunnon talvitakkia. Yleensä käytän paksua toppaliiviä ja sen päällä takkia, mikä on juuri tämänhetkisessä säässä kyllä näppärä mutta näytän raskaana olevalta muumilta. Sikäli kun täällä nyt yleensä kukaan kiinnittäisi huomiota siihen miltä joku näyttää. Mutta olisi kyllä kiva ottaa se oikeasti lämmin takki tallikäyttöön, sitten pitäisi vain hankkia uusi ei-talliin eli kerran vuodessa käytettäväksi.

Olen selannut kaikki mieleen tulleet liikkeet ja merkit mutta en vain löydä mitään muuta merkkiä jolla olisi edes yksi sellainen takki jonka haluaisin. En tykkää tunnustautua merkkiuskolliseksi mutta ikävä kyllä se Spooks on ainoa joka kolahtaa. Kai sitä on vain käytävä ostoksilla jossain vaiheessa... Itse asiassa kävin muutama viikko sitten Hund und Pferd-messuilla Dortmundissa, siellä on messujen lisäksi kaksi kansainvälistä koiranäyttelyä joihin koirani osallistui, mutta messupuolella oli niin järkyttävän paljon väkeä, ettei siellä oikeasti pystynyt mitään ostamaan. Ihan näppituntumalla ostin tarjouksessa olleet ratsastushousut jotka osoittautuivatkin yllättävän hyviksi ja vähintäänkin tarjoushintansa väärtiksi. Mitään muuta ei voinut sitten ajatellakaan. Joulukuun alussa olen mahdollisesti menossa jälleen kaverin ständille töihin Pferd und Jagd-messuille, vielä ei ollut varmaa tarvitsevatko työvoimaa. Jos ei, en varmaan jaksa siihen tungokseen lähteä koska yleensä siellä on porukkaa ollut vielä astetta enemmän... Siellä on tosin hieno iltashow jota voisin mennä katsomaan jos lapsenvahti järjestyy.

Tänään oli ihana ilma mutta aamulla toooosi kylmä. Aamu vähän venähti siinä synttärihulinoissa ja totesin, että kouluvalmentajan hevosen viimeisen päälle puunaamiseen ja kaikkeen siihen liittyvään touhuun menee yllättävän paljon aikaa... Meidän omat hevoset kun tuntuvat olevan aika vaatimattomia hoitotoimenpiteiden suhteen. :D Consensilla ehdin jopa vähän ratsastamaan.

 

tiistai 3. marraskuuta 2015

Nam

Jatkoa edelliseen: leivon pullaa kolme kertaa vuodessa (tällä on jotain tekemistä sen kanssa, että meillä on kolme lasta), joten tässä kuulkaas nyt todistusaineistoa.



Ja tämän


jälkeen soitin em. kaverille että ilmoittaa minut seuraavalle jumppakurssille (ollaan käyty ratsastusfysioterapeutin pitämässä jumpassa mutta jossain vaiheessa motivaatio lopahti :P ) koska tulen hulluksi jos jatkossa näen täällä joka päivä ainoastaan sukulaisiani ja Jania. Ääh, alkolilla oli selvästi osuutta asiaan mutta nyt ei enää voi perääntyä vaan on pakko taas hikoilla.

Ystävyydestä

Ystävät ovat tärkeitä. Minulla niitä on vain muutama. Oikeasti, jos perheenjäseniä ei lasketa niin varmaan yhden käden sormilla laskettava määrä. Enimmäkseen Suomessa, lapsuudenystäviä joihin olen tutustunut päiväkodissa, koulussa tai tallilla. Sitten on sellaisia "elämänvaiheystäviä" jotka ovat aikanaan olleet hyvin tärkeitä mutta se yhteys on katkennut kun säännöllinen yhdessäolo on loppunut. Näitä minulla on täällä Saksassa muutama ja se aina välillä harmittaa että yhteys on hävinnyt. Suomessa nuoruusvuosien kavereihin tulee pidettyä yhteyttä Facebookissa ja ne muutama tosiystävä ovat sellaisia, joihin ei oikeastaan tule pidettyä yhteyttä, vaan kaksi kertaa vuodessa tavattaessa juttu jatkuu siitä mihin se viimeksi loppui.

Nyt ainoa täällä saamani ystävä lähtee pois ja se harmittaa juuri nyt enemmän kuin olisin uskonutkaan. Hän on siis meillä ollut asiakkaana mutta on vain sellainen hyvin harvinainen ihminen joiden kanssa kemiat ovat kohdanneet alusta asti. Olen oikeastaan varmaan vähän erakko, tutustun hyvin harvoin sellaisiin ihmisiin, joiden kanssa ihan oikeasti haluan olla vapaa-ajalla. Siis pystyn kyllä rupattelemaan asiakkaiden kanssa heidän kultsipuppeleistaan ja säästä, ja se on jopa mielestäni ihan mukavaa. Mutta siitä pidemmälle on hyvin vähän ihmisiä joiden kanssa haluan viettää aikaa. Tämä kyseinen henkilö on ollut täällä oikeastaan ainoa sellainen, ja ei hän edes ole muuttamassa toiselle puolelle maata, vaan asuu yhä ihan lähellä, vain hevoset muuttavat muualle. En tiedä miksi on niin haikea olo, eihän se vaadi kuin vähän viitseliäisyyttä että tulisi jatkossakin tavattua, vaikka hän ei enää olekaan päivittäin meillä. Jotenkin vain pelottaa että vuoden päästä huomaan, ettei olla nähty kertaakaan. No itsestä se lähinnä on kiinni, täytyy vain pitää mielessä että se yhteyden säilyttäminen on tärkeää.

Muutenhan meillä kyllä asiakkaita riittää, siinä määrin että tämän ystävän lähtö on oikeastaan noin rationaalisesti ajatellen erinomainen asia, heillä kun on yhteensä kolme hevosta ja meillä on karsinapaikat enemmän kuin täynnä kun kaikki laidunhevoset tulevat sisälle. Tällä hetkellä on myös useampi suomalainen asiakas, mikä on oikein mukava juttu. Meidän toinen ratsuttaja Jan joka ennen asui tuossa tien toisella puolella joutui muuttamaan eikä heidän uudessa kodissa ole tallia, joten kaikki hänen hevosensa ovat nykyään myös meillä. Talvella joka ikinen karsinapaikka tulee olemaan täynnä ja se tietää taas melkoisesti hommaa nykytilanteeseen verrattuna.

Huomenna kuopus (joka syntyi edellisen blogin loppupuolella) täyttää jo kolme vuotta. Ei tarvitse tänä vuonna vielä kummemmin juhlia mutta ensi vuonna lienee jo pakko kutsua päiväkotikaverit ja näiden mammat. Olen oikeastaan juuri leipomassa korvapuusteja päiväkotiin ja kuuntelen samalla radio suomipopia, kyllä maailma on pienentynyt siitä kun itse lähdin ulkomaille, ei täällä silloin ollut tavallisilla ihmisillä vielä nettiä kotona, meille nettiyhteys tuli muistaakseni alkuvuodesta 2006...

Huomenna yritän myös ehtiä ratsastamaan, kuten taisin jo aiemmin sanoa ajattelin nyt taas vähän ryhdistäytyä tässä suhteessa ja myös hieman valmentautua. Consens on oikeastaan ihan hyvässä kunnossa, ei nyt varsinaisesti treenissä mutta sillä ei ole mitään kummempia vaivoja ollut, ikää vain tulee harmillisesti joka vuosi lisää. :P Eilen kun olin hakemassa niitä laitumelta oli pojilla joku pörhellyskohtaus ja molemmat rynnivät siellä menemään kuin villihevoset konsanaan. Consin kanssa selvisin ihan kunnialla karsinaan ja menin häkemaan Anteroa, kun eräs tallilainen oli siinä matkan varrella kävelyttämässä hevostaan. Hän katseli hyvin epäluuloisena Anteroa joka juoksi noin 150. kierrostaan kiitolaukkaa ympäri laidunta ja kysyi, olisiko parempi jos hän tulee hevosensa kanssa mukaan että selviämme (tai minä ja minun haflinger....) ehjinä talliin. :D Kilttiä, mutta totesin että ei tarvitse, ei Antero tee mitään, se vain näyttää villiltä. Hän ei näyttänyt oikein vakuuttuneelta mutta Antero taapersi talliin niin kuin kunnon suomenhevosen kuuluu.

Tänä aamuna oli pikkuisen sumuista.


Mutta nyt leipomispuuhiin, t. pullantuoksuinen äiti.

maanantai 2. marraskuuta 2015

Muisteloja

Pitipä oikein miettiä mitä erityistä tässä noin parin vuoden blogitauon aikana olisi tapahtunut... Eipä oikeastaan mitään hurjan merkittävää. Mieheni lopetti kokopäivätyön hannoverliitossa ja ryhtyi yrittäjäksi tässä kotona, mutta sitäkään ei juuri nyt oikein meinaa muistaa koska hän on siellä kyllä töissä "sesonkiaikaan" eli huutokauppa-aikoina, kuten nyt. No tätä rupeamaa kestää enää lauantaihin, jolloin on vuorossa marrashuutokauppa.

Hevoset ovat tosiaan tainneet vaihtua kokonaan ainakin siis niiden osalta joista blogissa kerroin. Siitostammat toki pysyvät mutta niiden kanssa minulla ei ole mitään tekemistä. En muista kerroinko edellisessä blogissa mieheni ja isänsä omistamasta tammasta Carly (jolla ei tuolloin toki ollut vielä nimeä... suku Contefino-Stakkato), se myytiin sittemmin meidän aiemmalle työnantajallemme mutta sen varsa D'inzeosta on yhä meillä ja se on ehkä vähän astetta lupaavampi estehevonen, lisäksi kaunis ja hyvätapainen. Nimeähän silläkään ei toki vielä ole.




Se on nyt lähdössä jossain vaiheessa eräälle vähän nimekkäämmälle myyntitallille myytäväksi, meillä kun ei sellaiseen ole oikein aikaa eikä kontakteja. Huutokauppaan tätä ei voi laittaa koska emällään on vain "puolikas polttomerkki" sen isän jäätyä aikoinaan yllättäen viime metreillä hannoverin ykköskantakirjan ulkopuolelle.

Muuten meillä on tässä pari toimeksiantona myynnissä olevaa tavallisempaa hevosta ja pari päivää sitten tuli neljä ratsutettavaa. Lisäksi kaikki omasta takaa tulevat vielä laitumella ja siellä on varmasti kymmenisen ratsastettavaa eli kyllähän tässä ajan saa kulumaan vaikka mies ei enää joka päivä töissä käykään. Siellä ei tosin ihan täysin raakoja muistaakseni ole ainakaan useampaa, vaan kaikilla on jo tehty jotain.

Itse ratsastelen vain Consensilla ja tulevaisuudessa toivottavasti Anterolla. Toki noiden nuortenkin selässä saattaisin hyvällä tuurilla pysyä, mutta kun mies on sen alan ammattilainen niin turha minun on sinne punnertaa. Niiden kanssa riittää kuitenkin muutakin puuhaa kuin se ratsastus.

Consens on tässä taas enemmän ja vähemmän lomaillut koska en ole yksinkertaisesti ehtinyt kuin viedä sen aamulla laitumelle. Viime viikolla ehdin kerran selkäänkin...






Täytyy tässä talven mittaan vähän ryhdistäytyä ja ratsastaa ihan kunnolla. Tähän asti en ihan rehellisesti ole ehtinyt, mutta nyt kun kuopus aloitti päiväkodissa pystyn taas aamupäivät tekemään töitä ja siinä jossain välissä onnistuu ratsastuskin ainakin teoriassa. Huomisesta alkaen minulla on lomalle lähtevän kouluvalmentajan hevonen huolehdittavana ja palkaksi aion pyytää jossain vaiheessa hieman treeniä, jahka nyt taas ollaan päästy hiukan säännöllisempään työrytmiin.

perjantai 30. lokakuuta 2015

Antero

Antero ansaitsee toki ihan oman postauksensa heti alkuun.

Suunnilleen tästä lähdettiin:


Ja tässä ollaan:


Antero on siis jo kokonaista kolme ja puoli vuotta. Se on elellyt varsin leppoisaa elämää tässä meidän pihapiirissä. Minähän olen ehdottomasti sitä mieltä, että nuori hevonen kasvaa laumassa ja piste. No Antero ei ollut sitä mieltä. Että se siitä sitten. Ensimmäinen yritys oli aika pian sen kotiuduttua meille, en muista kerroinko siitä jo edellisessä blogissa. Oli aika homma löytää orivarsalaidun jossa ei ollut vielä valmista laumaa (meillähän on siis tässä kotona oripihatto/laidun, mutta varsat laitetaan sinne heti vieroituksen jälkeen syyskuussa ja Anteron tullessa meille helmikuussa oli siellä jo valmis lauma jonne ei voi vierasta ja vielä erikoisen näköistä sellaista enää kipata) mutta lopulta kiva paikka löytyi ja kärräsimme Anteron Hampurin kupeeseen. Ja haimme parin päivän päästä takaisin, muut tai lähinnä kai yksi oli jahdannut sitä niin, että se sai kaikesta stressistä kaiken lisäksi vielä kunnon keuhkokuumeen.

Sopivaa tarhailukaveria ei oikein meinannut löytyä, meillä oli tuolloin paljon tammoja ja kaikki ruunat olivat kovin isokokoisia ja melko villejä. Benny-papan kanssa Antero ulkoili aikansa mutta Benny oli tuolloin jo 32 eikä siitä ollut kovin paljoa seuraa, se kun ei myöskään kuullut mitään eikä nähnytkään kovin hyvin. Consens tätiratsuni ei ole koskaan voinut olla yhdessä muiden hevosten kanssa, vaikka se ei perusluonteeltaan ole mitenkään vihainen, ei se vain siedä muita lähellä. Veljensä kanssa se tarhaili vaihtelevalla menestyksellä mutta mitään kavereita heistäkään ei tullut, veli selvisi kuitenkin hengissä. Jossain vaiheessa kyllästyin raijaamaan molempia hevosiani yksitellen ulos, laitoin ne yhteen ja silmät kiinni ja kas, juuri tätä Consens oli ilmeisesti aina kaivannutkin: omaa varsaa josta se saa kouluttaa juuri sellaisen kuin haluaa. Antero naksutteli Consensille nöyrästi suutaan varmaan ensimmäisen vuoden ja oli muutenkin hyvin kilttiä poikaa. Minkäänlaista kärhämää pojille ei ole tullut kertaakaan, vaikka Consens yhä saattaa purra karsinansa ohi kulkevia vieraita hevosia verille. Nykyään Antero ei enää naksuttele mutta tietää kyllä Consensin korvien asennostakin mistä tuulee. Söpöä miten ne jättiläismäiselläkin laitumella tönöttävät aina vierekkäin ja kun kukaan ei näe (!) myös leikkivät ja rapsuttelevat toisiaan.

Tästä huolimatta tehtiin vielä kaksi laumaannuttamisyritystä, samanikäisten ruunien kanssa ja Anteron ruunauksen jälkeen tammalaumaan, mutta molemmista laumoista Antero poistui (ja päästi muutkin mukanaan) joten yrityksiä ei sitten tehty kovin montaa... Tammat eivät edes tehneet Anterolle mitään, mutta kun joku vähän luimisti alkoi Anteroa ahdistamaan ja siinä ei sähkölangat (joiden läpi btw ei vielä koskaan ole kukaan muu mennyt...) paljoa pidätelleet. Nyt olen hyväksynyt sen tosiasian että Antero ei ole laumaeläin ja se saa jatkossakin elellä poikamieselämää mentorinsa kanssa. Mistä on ollut tapakasvatuksessa huimasti apua.

Silloin tällöin ollaan vähän puuhasteltu, ei kovin tehokkaasti koska Anteron on kasvanut aika hitaasti ja vielä puolisen vuotta sitten näytti hyvin varsamaiselta, nyt se on pikkuhiljaa rotevoitunut mutta toiveissa olisi, että tuota "volyymiä" tulee vielä vähän lisää. Se on kotimittauksella aika tasan 160 cm mikä on aika lailla se korkeus mikä on ollut tilauksessakin, mutta hyvin kompakti joka suhteessa, päätä lukuunottamatta.  Varmaan siksi liikkuminen on sille nuoreksi suokiksi hyvin helppoa. Ollaan tässä silloin tällöin vähän juoksuteltu, joskus irtohypätty ihan pikkuesteitä ja selässä on nyt viime aikoina käyty pari kertaa. Kaikki on sujunut täysin ongelmitta.

Tänään juoksutin maneesissa koska siellä on puomeja


Anterolla oli vähän vaikeuksia osua puomien keskelle joten mami näytti mallia.


Mutta ihan hyvin se sujui yksinkin.




Siinä Anteron kuulumiset pähkinänkuoressa. Muita viime aikojen tapahtumia voisin muistella erillisessä postauksessa, huomenissa varmaankin.

torstai 29. lokakuuta 2015

Uusi yritys

Sellainen tämä nyt on. Tosin olen tätä asiaa nyt jonkin aikaa jo miettinyt, eli en toivottavasti kyllästy heti ensi viikolla uudelleen... Tuo edellinen hevosblogini oli pitkäikäisin blogiyritelmäni tähän mennessä, enkä oikein edes tiedä mihin se sitten nuupahti. Ei kai ollut mitään sanottavaa. No jos koitan täällä jotain jaaritella vaikka ei olisikaan sanottavaa?

Noin yleisesti elämä ei nimittäin ole tässä ajassa kovin radikaalisti muuttunut. Tai ei oikeastaan juuri ollenkaan. Missään nimessä en ole vanhentunut (vaikka esikoislapsen 10-vuotissynttäreitä juhlittiinkin viime viikolla). Yksi uusi perheenjäsen meille on tullut, suomenlapinkoira Saga, kuvia on tulossa. Sen myötä olen herätellyt taas henkiin koiraharrastuksiani, jotka hieman uinahtivat tänne muutaessamme. Olen vähän ujo ja ventovieraaseen treeniporukkaan mukaan tuppaaminen tuntui ikävältä, ja toisaalta tekemistä riitti ilman omia harrastuksiakin. Nyt olen käynyt Quincy-shelttini kanssa rallytokokilpailuissa varsin menestyksekkäästi, Sagan kanssa ollaan kierretty näyttelyitä ja Suomessa myös rallytokokilpailuja, ja muutama viikko sitten löytyi kiva treeniryhmäkin, niin että voidaan myös ihan oikeasti treenata. Ihan mukava tehdä säännöllisesti jotain ihan muuta...

Päätin nyt aloittaa ihan uuden blogin, vaikka idea on sama kuin tähän asti. Edellisestä blogista kuitenkin hävisivät kaikki kuvat kun poistin siihen liitetyn picasatilin (kuvat minulla on toki yhä mutta muualla) joten se näyttää nyt pikkuisen omituiselta. Tänne on tulossa kuvia kyllä vanhaan malliin, täytyy vain ensin hiukan latailla niitä nettiin ja ottaa myös ihan uusiakin kuvia.

Tallin puolella ei ole tapahtunut mitään mullistavaa. Antero on kasvanut ja komistunut ja siitä on tullut ruuna. Consens on oma vanha itsensä, tai no tätä nykyä jo hieman vanhempi oma itsensä. Muita hevosia menee ja tulee. Edellisen blogin kaviokkaista ei varmaankaan ole enää ketään täällä.

Tässä pikku pohjustus, nyt täytyy taas mennä. Palaillaan.