perjantai 13. marraskuuta 2015

No onkos tullut kesä?

Täällä on vuodenajat nyt jotenkin sekaisin. Marraskuun puoliväli ja ruoho kasvaa, linnut laulaa ja mikä parasta, kärpäset pörrää... Lämmintä on ollut 15-20 astetta ja ihan hikihän tuolla hommissa tulee ilman takkiakin, vaikka vilukissa olenkin.

Hepat ovat kuitenkin kasvattaneet talvikarvaa kalenterin mukaan ja Consens on joka ratsastuksella hionnut aivan läpimäräksi, vaikka nämä meidän treenit nyt ei niiiin rankkoja ole. Tänään oli vihdoin aikaa klipata. Se on inhokkihommaani ylipäätään mutta olen onnistunut välttelemään sitä nyt pari vuotta. Aikoinaan ollessani töissä Stall Equossa mistä kaikki oikeastaan varsinaisesti alkoi (mutta se on taas eri tarina) kehittyi rutiini siinä hommassa, kun ykköshevosia klipattiin parin viikon välein ympäri vuoden, ja ne karvat piti todellakin olla kaikki just eikä melkein samanpituisia... Sen jälkeen olen kannattanut luonnollisuutta tässä asiassa, mutta rajansa luonnollisuudessakin. Consensilla oli nyt, marraskuussa ja kesäkelissä sellainen talviturkki, että siihen puri vasta kolmannet kokeilussa olleet terät.

Antero on nyt aloittanut ratsuhevosen uransa ihan kunnolla, mies on sen kanssa viuhtonut ympäri maneesia ja oikein hienosti ja fiksusti se on mennytkin. Varmaan lähitulevaisuudessa kömmin taas itse kyytiin.

Talvitakkia en saanut hankittua kun ei näillä keleillä ole takkia tarvittu, pitää ehkä messuilla sitten katsoa. Tänään sorruin kuitenkin kun Spooksin verkkokaupassa oli eräs jo aika kauan himoitsemani college ja vielä suosikkivärisenä tarjouksessa... :P En nyt ole aivan varma onko noita vaatteita edes tarkoitettu ihan minun ikäluokalleni mutta ne on vain jotenkin niin minun näköisiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti