tiistai 24. toukokuuta 2016

Elossa ollaan

On vähän nyt jäänyt tämä puoli, ihan jo siksikin että eipä tässä ole tullut oltua hevosten kanssa sen kummemmin tekemisissä. Siis sikäli miten sen nyt ottaa, että ei ole hevosten kanssa tekemisissä kun niitä on piha täynnä. Mutta mitään en ole varsinaisesti vielä tehnyt, katselen vain miten muilta hommat sujuu :D. Edellisen viestin ratsastustaukoarvio oli vähän liian positiivinen, kyllä sitä taukoa on nyt hiukan enemmän. Leikkauksesta on nyt kaksi kuukautta ja ortopedi sanoi että aikaisintaan 2-3 kuukauden päästä tästä, eli joskus syksyllä, voin ajatella ratsastuksen kokeilemista. "JOS nyt sitten on AIVAN pakko"... No on. :D Mutta onhan se ikävä tosiasia että tuo reilu 10 cm titaania selässä eli lähes koko lannerangan verran rajoittaa ikävästi elämää eikä varmaan ratsastaessakaan ole varsinaisesti eduksi. Varsinaisesti kipeä selkä ei ole enää, vihlaisee toki jotkut huonosti suunnitellut äkkiliikkeet, mutta muut ikävät tuntemukset johtuvat luultavasti vain täydellisestä lihasten puuttumisesta, tähän asti kun en saanut tehdä mitään selkää rasittavaa. Nyt sitten pikkuhiljaa kuntoutetaan fysioterapiassa ja pitäisi kai uimaankin mennä vaikka se on niitä harvoja liikuntamuotoja joista en tykkää yhtään, pääasiassa siksi että palelen aina ihan kuolettavasti oli vesi kuinka lämmintä hyvänsä.

Näiden selkään liittyvien miljoonien kontrollien ja tutkimusten yhteydessä löytyi myös paha kilpirauhasen vajaatoiminta, että nyt kun selän takia ei tarvitse enää jatkuvasti lääkärissä ravata, tuli onneksi toinen syy siellä kulkea. Siltä osin on vielä tutkimukset edessä ja sen jälkeen lääkityksen kohdalleen saaminen käsittääkseni vaatii myös, noh, jonkin verran lääkärissä kulkemista. Mutta omalääkärini totesi että "nythän teillä on aikaa käydä täällä kun ette niiden tallihommien parissa touhua" ja teki samantien kokonaisvaltaisen lääkärintarkastuksen, siitä tuli onneksi sentään puhtaat paperit lievää anemiaa lukuunottamatta, kaikki muut arvot olivat niin kertakaikkiaan loistavia että lääkäri ei meinannut lakata sitä ihmettelemästä. Kyllähän se tätä sairauslomailua piristää kun tietää virallisesti olevansa muuten ihan erinomaisen terve.

Niin hevosia. Olen niin tottunut viime aikoina puhumaan näistä sairauksistani kun kaikki keskustelevat kanssani vain niistä... Varsoja on syntynyt, ööh, koko joukko. Enpä nyt osaa edes sanoa paljonko mutta suurin osa kuitenkin, pari on vielä tulossa. Kaikki synnytykset on menneet tähän asti hyvin ja kaikki varsat on olleet terveitä.

Viikonloppuna on tammanäyttely ja tammatesti, sinne koitan kömpiä muutaman kuvan ottamaan koska yksi meidän suomalaishevosistakin on paikalla. Ainakin ellei nyt aivan kaatamalla sada vettä.

Toukokuun huutokauppakin oli ja meni, siellä oli meiltä koko joukko hevosia, tosin ei yhtään omaa. Suurin osa saman omistajan ja kaikki löysivät ihan ok hintaan uudet kodit.

Consens ja Antero... No ne lomailevat. Tosin heitä ei ole tehty lomailuun, he eivät oikein viihdy 24/7 laitumella. Toisaalta hassua koska ovat kuitenkin tottuneet olemaan ympäri vuoden melkeinpä puolet vuorokaudesta laitumella, talvella päivät ja kesällä yöt. Mutta kai hevonen on tapojensa orja, ja nuo ovat myös tottuneet siihen että ne haetaan joka päivä talliin. Ensin ne olivat hiukan kauempana pihasta laitumella ja kävelivät siellä aamusta iltaan ja luultavasti myös illasta aamuun isoa ympyrää peräkkäin, niin että peltoon tuli kunnon kavioura. :D Nyt kun siellä ei enää ollut syötävää ovat siirtyneet tallin taakse laitumelle ja siellä ovat rauhallisemmin mutta seisovat kuitenkin suurimman osan aikaa portilla. En nyt kuitenkaan ala niitä sisälle hakemaan koska ei niille ole tässä mitään tekemistä, Consensin vararatsastaja lopetti jo ennen minun onnettomuutta kun Consens säikähti sikoja (myönnetään että sen reaktiot ovat joskus hiukan ylimitoitettuja) ja miehellä ei ole aikaa sitä ratsastaa. Anterolla nyt ei tarvitsekaan, se kyllä ehtii vielä elämässään kiertää kenttää ympäri. Pojat saavat nyt luvan viihtyä laitumella niin kauan että tulen Suomen-lomalta heinäkuun lopussa, ja sitten pikkuhiljaa aloitellaan kunnon kohotusta ja taitojen mieleen muistuttelua ja kun siltä näyttää niin kokeilen onnistuu ratsastus tällä selällä vai pitääkö odottaa ensi kevääseen jolloin raudat otetaan pois. Toivottavasti ei.







Tässä vähän poikien viime aikojen tunnelmia. Ja alhaalla pari vanhempaa kuvaa, en nyt muista olivatko ne jo täällä kun tuli hetki tuota taukoa pidettyä...




3 kommenttia:

  1. Jaa olihan yksi niistä vanhemmista kuvista jo tuolla aiemmin mutta en nyt jaksa poistaakaan kun Antero on siinä niin söpö... :D

    VastaaPoista
  2. Aika hurja toipumisaika selällä, mutta luotetaan siihen, että kyllä siitä vielä toimiva versio tulee. Ja sullahan on nyt se selkävaivaisten terapiaratsu joka tapauksessa jo pihassa ;)

    VastaaPoista
  3. Joo terapiahepo löytyy. :D Paranemisesta ei ole tietoa, olen tässä nyt aika moneen vastaavaan törmännyt ja osa on parantunut ihan täysin ja osa ei sitten oikein mitenkään. Tosin näillä kaikilla kyseessä on ollut stabiili murtuma, sellainenhan mulla on ollut jo aiemmin, ja ihan hyvin se on parantanut kun en sen olemassaolosta tiennyt. Tai ei sekään ollut edes aivan stabiili vaan olisi myös vaatinut tukea jos olisi aikoinaan ollut tiedossa. Nyt taas ongelmana on enemmän tuo kaikki metalli, se hankaloittaa elämää enkä tiedä onnistuuko ratsastus sen kanssa. Itse murtuma on parantunut ihan odotusten mukaisesti vaikka eihän siitä ihan entistä tule. Metallit poistetaan tosiaan vasta vuoden päästä ja siinä on sitten taas pieni kuntoutumisaika edessä koska lihakset jälleen kärsivät ja tulee uudet leikkaushaavat.

    Mutta toisaalta, naapurin kolmikymppinen isäntä oli viime viikolla kolmannessa välilevyleikkauksessa, paranemisennuste on aika huono, tällä vain haluttiin turvata edes hetkeksi vielä kävelykykyä. :/ Totesin että mieluummin hajotan sitten luita, ne kuitenkin aina paranevat jossain määrin.

    VastaaPoista